tiistai 15. elokuuta 2017

Kolme suosikkia mustikoista

Joko mustikat on poimittuna? Jos vastasit kyllä, niin täältä tulee meidän kolme ikisuosikkia mustikkareseptiä! Ja mikä parasta - nämä kaikki leipoo alta aikayksikön!



Herkulliset ja mehevät mustikkakuppikset toimii niin kuorrutteella, kuin ilmankin! Ja mustikoiden puuttuessa, korvaa vadelmilla tai punaviinimarjoilla!



Mustikkapiirakkaa mutta raikkaampana? Ei hätää, tee juustokakku! Herkullinen juustokakkukerros on saanut lisäpotkua kardemummasta!



Sitruuna ja mustikka takaa yhdessä raikkaan makuelämyksen! Tämäkin kakku toimii myös vadelmalla :)

-Dr.Sugar-

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Gluteeniton mustikkapaistos


Taas on mustikoiden sesonki! Ihanaa <3 Me päädyttiin tekemään taas herkullista paistosta, mutta tällä kertaa täysin gluteenittomana! Mantelijauho tuo ihanaa suutuntumaa ja makua paistokseen. Tämä paistoksen perusresepti on muuten helposti muunneltavissa minkä tahansa marjan kanssa sopivaksi...meillä varmaankin seuraavaan paistoserään pääsee vadelmat tai punaviinimarjat! <3

Gluteeniton mustikkapaistos ohje;

250g mustikkaa
75 g voita
1 ½ dl mantelijauhetta
1 ½ dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl sokeria

1. Valmistele n. 20x20 (meidän vuoka oli n.25x25cm) vuoka vuoraamalla sen leivinpaperilla tai voitelemalla sen pinnan. Voit tehdä muruseoksen kulhossa sähkövatkaimella tai yleiskoneessa. 
2. Sekoita kaikki ainekset yhteen. Sekoita kunnes seos on murumaista.
3. Ripottele muruseosta pieni määrä vuokaan ja sitten lisää mustikat. Levitä sitten loputkin muruseoksesta marjojen päälle. Paista kullanruskeaksi 200 asteessa, eli n. 15-20min uunista riippuen
4. Tarjoile jäätelön tai vaniljakastikkeen kera, tai herkuttele sellaisenaan <3


Innostuitko mustikoista? Kurkkaa myös nämä



Onko teillä suosikkeja mustikkaresepteissä? :)

-Dr.Sugar-

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Suklaa-kinuskimoussekakku


Puuh! Hengissä edelleen... ;) kesäloma on vienyt vaan mennessään viime viikolla! Kesälomalla oli kuitenkin aikaa toimittaa tämä kakku hääjuhlaan ja ai että, nyt tuli hyvä kakku! <3 ei varmaan tarvitse ketään vakuutella siitä, etteikö kinuski ja suklaa olisi hyvä yhdistelmä? Valion ihana kinuskituorejuusto on noussut ihan omaksi lemppariksi ja käytössä tässäkin kakussa! :)

Suklaa-kinuskimoussekakku ohje; (22-24 cm vuokaan)

Teimme kakun kaksiosaisena, alla kinuskinen juustokakku ja päällä herkullinen suklaamousse.

Kinuskiosa;

175 g keksejä
75 g voita/margariinia

1. Murskaa keksit ja sulata voi. Vuoraa irtopohjavuoka reunakalvolla.
2, Sekoita keskenään ja painele n. 22-24cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan.

200 g kinuskituorejuustoa
2 dl vispikermaa
2 liivatetta
2-3 rkl sokeria

1. Notkista tuorejuusto kulhossa. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen,
2. Vaahdota kerma sokerin kanssa kuohkeksi vaahdoksi. Lisää kerman joukkoon tuorejuusto hellästi nuolijalla nostellen.
3. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja sulata liedellä, kaada nauhana seoksen joukkoon, samalla massaa sekoittaen.
4. Kaada vuokaan ja tasoittele.
5. Anna tekeytyä jääkaapissa tai pakkasessa ennen suklaaosan lisäystä.

Suklaaosa;

5 dl kermaa
2 rkl sokeria
n. 300 g suklaata, sulatettuna
3 liivatelehteä

1. Jos kinuskiosa on jämäkkää, voit tehdä suklaaseoksen suoraan sen päälle, mutta jos se on pehmeähköä, anna sen ensin jähmettyä kylmässä.
2. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
3. Vaahdota kerma ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
4. Kääntele kerman joukkoon sulatettu suklaa. 
5. Nosta liivatteet vedestä, mutta älä purista ylimääräisiä vesiä pois. Sulata liivatteet kattilassa liedellä. 
6. Kaada liivateseos kerma-suklaa seoksen joukkoon koko aika sekoittaen.
7. Kaada seos vuokaan, tasoita ja anna olla pakkasessa 4-6 tuntiin (tai yön yli jääkaapissa).
8. Koristele haluamallasi tavalla ja tarjoile.


Tämä kakku oli sitten herkullista... ja keräsi suuresti kehuja! Suosittelemme kokeilemaan! :) jos haluat korkeamman kakun, tee kinuskiosa tuplana! :)

-Dr.Sugar-

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Täytekeksit



Oreot ja dominot toimii ihanasti juustokakkujen pohjana ja seassa, mutta maistuvat parhaiten sellaisenaan. Me teimme tällä kertaa täytekeksit itse ja herkullisia tuli! Plussaa siitä, että itse tehtyinä makuvaihtoehtoja on rajattomasti. Omiimme lisäsimme ripauksen minttuaromia! <3
Tästä taikinasta tulee iso satsi, mutta taikinan voi halutessaan puolittaa valmiina ja kääriä toisen puolikkaan huolellisesti kelmuun ja pakastaa! :) tai vaihtoehtoisesti myös valmiit täytekeksitkin kestävät pakastamisen!

Täytekeksit ohje;

175 g voita, pehmeänä
2½ dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria/tai uutetta
3 ½ dl erikoisvehnäjauhoja
1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

1. Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Mittaa yleiskoneeseen (tai kulho + sähkövatkain) voi ja sokeri. Vaahdota niitä muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon kananmuna ja sekoita huolellisesti.
2. Mittaa toiseen kulhoon kuivat ainekset ja sekoita ne huolellisesti.
3. Lisää kuivat aineet kolmessa osassa taikinaan. Vatkaa vain pikaisesti sekaisin, ettei taikinaan muodostu sitkoa.
4. Jaa taikina kahtia ja muodosta siitä kaksi palloa. Kauli taikinapallot n.3-4mm paksuisiksi levyiksi leivinpaperin päällä. Laita valmiiksi kaulitun levyn päälle vielä toinen leivinpaperi ja laita taikinat jääkaappiin noin tunniksiVoit antaa taikinan viiletä jääkaapissa myös seuraavaan päivään.
5. Leikkaa taikinalevyistä haluamasi muotoisia keksejä ja siirrä ne pellille. (voit käyttää samaa leivinpaperia). Muodosta jäljelle jääneestä taikinasta uusi pallo ja kaulitse uudelleen. Jos taikina ehtii pehmetä huoneenlämmössä pehmeäksi, laita se uudelleen jääkaappiin.
6. Paista uunissa n.10 minuutin ajan. Keksit ovat uunista tullessaan vielä pehmeitä, mutta jäähtyessään ne kovettuvat sopiviksi. Koristele jäähtyneet keksit. Keksit säilyy hyvänä noin kolmesta viiteen päivään suljetussa rasiassa.
7. Etsi kekseille sopivat puolikkaat ja pursota kuorrutetta toiselle puolikkaalle. Paina sitten "kansi" päälle.

Hyvin jäähdytetty taikina pitää muotonsa kauniisti uunissa, joten taikinan käyttäminen jääkaapin kautta on tärkeä vaihe!

VINKKI! Jos haluat keksien pintaan nonparelleja tai strösseleitä, paina keksit kevyesti sokerihelmissä ennen uuniin laittoa.

Täytteenä kekseissä käytimme ihan tavallista buttercreamia, sen voi maustaa erilaisilla aromeilla, marjajauheilla, kaakaolla tai vaikkapa kuoriraasteilla jos haluaa kokeilla useita makuyhdistelmiä!
Kekseihin sopii täytteeksi myös marmeladit, suklaalevitteet ja curdit! :)



-Dr.Sugar-

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Fariinimarengit



Marenkeja tulee tehtyä melkein kuukausittain, mutta meidän mielestämme parhaimman makuiset tuli tehtyä tällä kertaa fariinisokerista. Fariinisokeri tuo marenkeihin paahteista, vähän karamellista makua ja siksi nämä eivät kaipaa lainkaan makuaineita! Tosin fiilistelen että minttu-tai vaikkapa banaaniaromi voisi sopia mielettömän hyvin paahteisen maun kanssa! ;) Jos etsit tavallista marenkireseptiä, suosittelemme kokeilemaan tätä.

Fariinimarengit ohje; (n.2 uunipellillistä);

300 g fariinisokeria
150g valkuaisia

1. Mittaa ainekset. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
2. Laita uunivuokaan leivinpaperi ja kaada sokeri siihen. Odottele että uuni lämpeää oikeaan asteeseen ja laita sokerit uuniin. Lämmitä niitä noin 2-5 minutin ajan.
3. Samalla kun sokeri lämpeää uunissa vaahdota valkuaiset. Ne ovat valmiita kun voit kääntää kulhon toisinpäin ja vaahto ei valu.
4. Sokeri on valmista kun se alkaa sulaa reunoilta, mutta keskellä on vielä normaalia (osa fariinisokereista ei ala sulaa lainkaan, mutta viisi minuuttia on maksimiaika uunissa), ota uunista. (ja aseta uunin lämpötila 90-100 asteeseen)
5. Pistä vatkain päälle ja kauho isolla lusikalla tai pienellä kauhalla sokeria valkuaisvaahtoon koko aika sekoittaen. Anna edellisen satsin aina sulaa joukkoon ennen seuraavan lisäämistä. Lisää kunnes kaikki sokeri on seassa. (jos sulaneet reunat ehtivät ruskettua tai jähmettyä, älä lisää niitä).
6. Jatka vaahdottamista n. 5 minuutin ajan tai kunnes vatkaimet massasta nostaessa saat "marenkihuippuja" ja pyöritellessäsi marenkimassaa sormiesi välissä, et tunne isoja sokerikiteitä.
7. Kauho pursotinpussiin ja pursota leivinpaperilla varustetulle uunipellille.
8. Anna kuivua uunissa n. 40-60 minuuttiin. Varmista ettei marengit saa uunissa väriä, sillä uunien tehoissa on eroja. Marengit ovat valmiita kun ne irtoavat leivinpaperista.

Vinkki! 40-60 minuutin kuivumisajalla marengeista tulee sitkeitä, jos tahdot rapeita marenkeja, suosittelemme pidentämään paistoaikaa.



Fariinimarengit sopii hyvin myös kaikkiin kesän juhlapöytiin vaikkapa gluteenittomaksi vaihtoehdoksi...tosin nämä on sen verran herkullisia, että maistuvat kaikille! ;)

-Dr.Sugar-